Paimion kaupunginjohtaja, kaupunkineuvos Jari Jussinmäki lähtee ehdolle kevään aluevaaleissa keskustan riveissä. Jussinmäki ...
Yhdysvaltain tuore ulkopolitiikan linja on katastrofi Euroopalle ja kohtalokas katastrofi Ukrainalle. Keskiviikkona ensin ...
Polttoainevalmistaja Neste aloittaa muutosneuvottelut sekä säästöohjelman heikentyneen taloudellisen tuloksen vuoksi.
Neuvotteluissa Gazan aselevon pelastamiseksi on tapahtunut edistystä, kertovat neuvotteluissa mukana olevat ...
Yhdysvaltain puolustusministerin Pete Hegsethin mukaan maan uusi hallinto on sitoutunut Natoon, joka puolustaa vapaata ...
Teräsyhtiö Outokumpu haluaa Tornion terästehtaan yhteyteen pienydinvoimalan. Outokumpu on tehnyt hankkeesta esitutkimuksen, joka vahvistaa, ettei sellaisen rakentamiselle ole merkittäviä esteitä. Outo ...
Suomessa pantiin tammikuussa vireille 381 konkurssia, mikä on kuukausitasolla suurin määrä sitten vuoden 1997 lokakuun, ...
Viime vuonna radiota kuunteli joka viikko 4,3 miljoonaa suomalaista. Päivittäinen kuunteluaika oli noin kaksi tuntia 10 ...
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi väläytti jälleen helmikuun alussa vaihtoehtoa, että Ukraina voisi hankkia omia ...
Olen ihmetellyt pitkään autojen pimeitä periä, ja lähipiirissä on naureskeltu noiden autoilla liikkuvien ”tomppeleiden” ...